22. elokuuta 2009

Vahinko ei tule kello kaulassa...







Morjens blogikaiffarit,

no nyt on sitten sattunut ja tapahtunut. Arvelin, että sen kesälomareissun jälkeen alkaisi taas rauhallinen rinnakkaiselo meidän porukassa mutta väärinpä arvelin.

Kaikki alkoi siitä, että nappanahkainen veli karkasi kotoa. Avasi portin ja lähti vippasemaan. Eikä tullut takaisin. Ei edes poliisien saattelemana niin kuin me Peten kanssa silloin vuosia sitten kun ajateltiin pistäytyä kylillä.

Niin tai oikeastaan onhanse piipahtanut täällä aina silloin tällöin mutta yöt se viettää ihan jossain muualla. Kuulin kun pomo kertoi jollekin puhelimessa, että se on hommannut oman kodin. Mitähän varten se semmoista meni tekemään kun täällä olis palvelu pelannu paremmin kuin hyvin. Nyt se joutuu huushollaamaan kaiken ite.

No tuo muutto näytti aiheuttavan isonpaakin liikehdintää. Keski-suomalaiset tuli jeesimään muuttopuuhissa. Pari päivää meni kyllä varsinaisessa härdellissä. Porukat tuli ja meni yhtenään ja kuulin miten ne "piipahti" joka päivä vähintään kerran, parhaina kaksi tuossa kulmilla olevassa ruotsalaisessa sisustusliikkeessä. Sieltä ne kanto melkosen kuorman tavaraa nappanahkasen uuteen kotipesään. Ja näissä muuttopuuhissa sattui sitten se varsinainen vahinko.



Kuningas Kallen kaveri (siis se joka meistä luulee sellainen olevansa) telo jalkansa. Ei me saatu selville mitä sille tapahtui mutta jalka siinä väänty kyllä pahasti. Sitähän me ollaan yritetty sille sanoa, ettei koko ajan laahustaisi jaloissa mutta ei se vaan usko. Joku härdelli meillä muilla siinä oli menossa kun se jäi taas jalkoihin töröttämään. Ensin luultiin, ettei siinä sen pahemmin käynyt kun se vain vinkas ja jatkoi jaloissa pyörimistä. Jossain vaiheessa apupomo sitten huomasi, ettei se pysty astumaan toisella takajalalla ollenkaan. Apupomo vähän yritti sitä tutkailla ja tajus heti, että jalka on mennyt tosi pahasti. Se soitti sitten pomolle ja sanoi, että Kallen kaveri pitää varmaan viedä lääkäriin. Pomo tuli muuttopuuhien loppumainingeista kotiin ja ryhtyi soittelemaan eläinlääkäriasemia missä olis kesällä iltapäivystyksiä. Eipä just missään. Ainoa paikka johon pomo sai Kallen kaverin oli kaupungin eläinlääkäriasema.

Niinpä pomo pakkasi Kallen kaverin autoon ja läksi nappanahkasen veljen kanssa sitä tohtorille näyttämään. Ihmettelin vähän miksi just tuo parivaljakko sinne läksi kun molemmat ovat tunnetusti perheen "pitkäpinnaisimmat" odottajat (lue: käämit käryy molemmilta jo viidentoista minuutin odottelussa). Kuulin jälkeen päin kun pomo kertoi jollekin, että ovat nyt viettäneet nappanahkasen veljen kanssa äiti-poika laatuaikaa. Eläinlääkäriasemilla? Niin vissiin.

No mitään isompaa apua ei sieltä ensimmäiseltä eläinlääkäriasemalta tullut. Ensiapua vain (koko jalan kokoinen lasta) ja kehoituksen ottaa heti aamulla yhteyttä johonkin ortopediin. Se ensimmäinen yö meni sitten miten meni. Pomo kertoi nukkuneensa puolitoista tuntia kymmenen minuutin pätkissä. Lopun aikaa se oli käännellyt Kallen kaveria kyljeltä toiselle kun se ei itse sen lastansa kanssa pystynyt sitä tekemään.

Aamulla pomo aloittu hurjan soittorumban erinäisiin eläinlääkäriasemiin. Oli kuulemma ordopedien lomakuukausi. Hemmetti. Mitä varten ne kaikki yhtä aikaa lomalle läksivät. Olikohan niillä joku yhteinen turnee jossain? No yhdellä asemalla oltiin sitten asiakaspalveluhenkisiä. Sieltä sanottiin, että joku tavallinen eläinlääkäri katsoo sen jalan ja ne yöllä otetut rontgenkuvat ja konsultoi sitten ordopediä. Ai sinne keäslomaturneellekko? No niin ne sitten teki, että se yöllinen parivaljakko läksi kiikuttamaan kaveria tutkittavaksi. Ja tuomiohan siitä tuli. Jalka on pakko leikata sen verran pahasti se oli telonu sen. Siinä oli kuulemma ihan pieni murtuma mutta nilkan nivel oli kokonaan pois paikoiltaan eikä se korjaannu muuten kuin leikkaamalla. Ja se olisi iso leikkaus. Sen enempää miettimättä pomo oli sanonut, että ilman muuta leikataan maksoi mitä maksoi (ja maksoikin sievoisen summan). Jälkeenpäin pomo kalpeni tosissaan kun kuuli, että se toinen vaihtoehto olisi ollut lähettää Kallen kaveri koirien taivaaseen. Itsellänkin nousee vieläkin niskakarvat pystyyn kun ajattelen asiaa. Kaveri on muuten terve mutta nilkan telomisen takia pitäisi saatella taivaanportille. Hui hemmetti!



Nyt jäi vain sitten arvuuteltavaksi kuka niistä ortopedeistä sieltä turneelta tulee leikkaamaan. Jostain syystä yksi tunsi sympatiaa tapausta kohtaan ja ilmoitti, että tulee samana iltana sen tekemään. No pikkurekku sai jäädä siltä istuimelta sinne lääkäriasemalle leikkaukseen valmisteltavaksi. Ei tarvinnu pomon kipeetä koiraa edestakasin mukanaan retuuttaa. Leikkaus meni ilmeisesti ihan nappiin. Nähtiin ne rontgenkuvat siitä leikatusta jalasta. Nyt rekulla on rautaa ja nauloja nilkassa. Aika komee. Luuta nivelen jäykistämiseen olivat ottaneet sen persuuksista. Aika vängän näköinen se olikin kun peräpään toinen puoli oli ajeltu karvattomaksi ja muuten sen turkin valkoiset kohdat oli ihan keltasessa desifiointiaineessa. Tuttu parivaljakkomme kävi sitten sen potilaan hakemassa kotiin. Pomo näytti sitä meille muille ja sanoi, että nyt sen pitää antaa olla rauhassa. No oli varmaan rauhassa kun se oli niin pöllyssä niistä lääkkeistä joita se oli sieltä saanut, ettei jaksanu mitään muuta kuin nukkua. Pomo nukkui sen vieressä lattialla siinä nappanahkaselta veljeltä tyhjentyneessä huoneessa.



Sitten alkoi toipuminen. Ohjeeksi porukat oli saaneet, että jalkaa ei saa rasittaa ja portaissa se pitää kantaa. Mutta en tiedä saiko se jonkun aivovamman siinä leikkauksessa kun se ei malttanutkaan olla levessa. Sen piti juosta koko ajan vaikka normaalisti se hiihtelee paikasta toiseen. Porukat yritti rauhoitella kaveria mutta turhaan. No siitä tulikin sitten pyyhkeitä kontrollikäynnillä. Lasta oli hangannut pahan rokaman sen jalkaan ja siitä se sitten saikin häkkituomion. Se ei saanut liikkua ollenkaan. Ainoastaan jalkaansa sai käydä ulkona nostamassa ja sinnekin se piti kantaa.

Ensin se tyytyi kohtaloonsa ja makoili häkissä ihan rauhallisesti. Mutta sitä mukaa kun jalka parani ja pää selvisi kaikista lääkkeistä se alko protestoimaan häkissä olemista. Se olis tahtonut olla edes sylissä jos ei kerta saanu juosta. Kyllähän meitä muita vähän kävi kaveri sääliksi. Ollaan yritetty pitää sille seuraa häkin ulkopuolella. Mutta rankaa tuntuu silti olevan.

No nyt episodista on kulunut kohta kolme viikkoa. Kaveri näyttäisi toipuvan päivä päivältä. Sitä ollaan mietitty, että kauankohan tuo häkkituomio vielä kestää? Ja joutuukohan se johonkin kuntoutukseen? Tuleekohan siitä vielä meille lenkkikaveria. Niin ne kyllä vähän siellä lääkärissä lupasivat, että ihan kelpo käyttöjalka siitä tulee.

No ilmeisesti ihan halpaa hommaa tämä jalan kuntoon saattaminen ei ole. Kuulin kun pomo sanoi, että Kallen kaverin jalka alkaa olla kallein irtain omaisuus mitä hänellä on. Pianon jälkeen. Yritin laskeskellä paljonko se kaverin jalka on maksanut mutta en ole pysynyt enää laskuissa mukana. Mutta karkeella arviolla se on tähän mennessä maksanut jonkun 1600 euroa. Aika paljon ilmeisesti. Laskua on vielä tulossa erilaisista tarkastus ja kääreenvaihto kerroista. Varmaan jotain viissataa. Eli melkosen arvokas käpälä. Sitähän se Kallen kaveri meille aina sanookin, että meillä on vaan ihan tavallsiet halpiskäpälät mutta hänellä jo yksi tassu on maksanut pari tonnia.

Sitä olen tässä myös miettinyt, että mikähän niiden eläinten vakuutusten merkitys on? Kuulin kun pomo arvuutteli, että oliskohan sittenkin kannattanut ottaa aikoinaan meille kaikille vakuutuksen. Tein siitä vähän laskelmia, että melko turhaa olis ollu. No ensinnäkin yhden rekun vakuutus on, sanotaan nyt vaikka, 130 euroa vuodessa. Meitä on neljä ja kaikillehan se olisi pitänyt ottaa kun kukaan ei osaa ennustaa kenelle se sairaus tai haveri sattuu. Eli 520 euroa per vuosi. Pikku äijät on nyt viis vuotiaita, joten tähän mennessä vakuutusmaksut olis maksanu 2600. Sitten kun niissä vakuutuksissa on omat koukeronsa ja rajoitukset niin päädytään siihen, että jos käpälän kuntoon saattaminen maksaisi vaikka sen 2000 euroa. Siitä kun vähennetään kaiken maailman omavastuut ja katot niin vakuutus yhtiö olisi korvannut tästä haverista 1200 euroa. Eli pikaisella laskutoimituksella vielä on pomo voiton puolella. Olis iloinen! Mietin, että tuommoinen vakuutus kannattaa ottaa vaan jos laumassa on ainoastan yksi koira (puistattava ajatus). Ja niitä sairauksia ja havereita tapahtuisi vähintään kerran vuodessa. Mitään ennaltaehkäisevää hoitoa kuulemma nämä vakuutukset ei korvaa, joten ne kaikki kustannukset tulee vielä päälle.

Mutta mitä ihmettä minä näitä laskeskelemaan. Jos päättää perustaa lauman niin tämmöiseenkin pitää sitten olla valmis satsaamaan. Onneks meillä porukat on tämän ymmärtäneet ja mukisematta maksavat kaikki kulut mitä me aiheutetaan.

Pomo on taas käynyt jossain positiivisen ajattelun kurssilla. Se nimittäin kaiken aikaa yrittää miettiä mitä positiivistä tässä kaikessa on. No ensinnäkin tuli siihen tulokseen, että hyvä kun haveri sattui Kallen kaverille. Se on meistä kaikista paras sairastamaan. Pete on niin iso ja alkaa olla jo aika ikäkoiria, sille haveri olis voinu olla paljon pahempi. Tai oikeastaan se miten se olisi kestänyt leikkauksen, sen kanniskelu rappusissa olis vaatinut voimamiehen ja miten sen ikääntyvät luut olis parantunu. Minulta olis menny järki jos olisin joutunut olemaan häkissä ja toisaalta enhän tässä itsekään ole enää eilisen teeren poika. Jos haveri olis sattunut Kamulle, nappanahkanen sisko olis varmaan saanu slaagin (siis kun se on sen kamu). Ja kaikki muut olis tullu hulluks jos se olisi joutunut olemaan häkissä. Se olis varmaan roikkunu seinillä ja sitä ei varmaan kukaan olis saanu kiinni jos se olis sieltä häkistä päässy vahingossa vapaaksi. No sitten se mietti, että mitäs positiivistä tässä olis Kallen kaverille. Ensin ei keksinyt mitään mutta sitten tajusi, että nythän Kallen kaveri saa erityiskohtelua, jota se aina on niin toivonu. Se saa olla paljon sylissä, se saa ylimääräisiä herkkuja ja pääsee ihan yksin pomon mukaan autoilemaan. Ja kyllä se tätä erityiskohtelua hyvin osaakin käyttää hyödykseen. Kuulin kun se yks ilta oli apupomon sylissä katsomassa telkkarista urheilua. Pomokin siitä joutui sitten television ääreen. Kallen kaveri huomasi sen ja alkoi vaatimaan sieltä apupomon sylistä, että sen pitää päästä pomon syliin sohvalle. Arvatkaa pääsikö? Pääsi.

Niin, että eihän tässä nyt ihan niin hullusti käynyt. Porukoiden säästöt meni kaverin jalkaan mutta hengissä sentään ollaan kaikki.