31. tammikuuta 2009

Oikeesti


Jos tässä ja nyt joku kiduttaisi tai kiristäisi minua löytämään yhden heikkouden muuten täydellisestä persoonastani, heti tunnustaisin. Olen kertakaikkiaan ylitiöoptimisti ajankäytön suhteen. Vaikka kuinka yritän järjestää aikaa järkevästi, tekemättömät työt sen kun lisääntyy.

Käsitykseni mukaan minulla on aikaa enemmän kuin muilla tai sitten olen menettänyt (jos olen sitä koskaan edes omistanut) ajantajun. En millään voi käsittää, että se on luonnonlaki, että aika kuluu tietyllä tasaisella frekvenssillä ja siinä ei kertakaikkiaa ehdi tekemään kuin tietyn verran asioita. Vaikka olisi kuinka nopea.

Nyt sitten äimistelen, että mihin ihmeeseen tämäkin viikko on mennyt. Ja mihin ihmeeseen olen kaiken ajan käyttänyt kun oikeastaan mitään valmista ei ole syntynyt.

Vai johtuukohan tuo tekemättömien töiden pino siitä, että nytkin kun minun pitäisi olla vimmatusti pölyimurinvarressa kiinni, kiertelen virtuaalituttavien luonoa kyläilemässä? Tai stailailen tätä omaa blogiani nätimpään kuosiin. Hmmm...

Mutta jos vielä kipaisen oikein nopsajalkaan parin tuttavan luona ja aloitan imuroinnin sen jälkeen. Ja sen jälkeen teen opintosuunnitelman koulutukseen jonka olen juuri aloittanut. Ja sen jälkeen kirjoitan luovankirjoittamisen kurssin tehtävän. Ja se jälkeen sitten se powerpoint-esitys töihin maanantaiksi. Ai niin sen jälkeen teenkin yrityksen hallinnollisia hommia mm. kirjanpidon ja aloitan varmaan tilinpäätöksen, jep jep ja ne verottajan vuosi-ilmoitukset.

Jossakin välissä käyn sitten hakemassa tytin talleilta ja huollan vähän rekkulaumaan. Olisi kyllä mukava myös vähän soittaa huiluakin, kun en ole sitäkään ehtinyt tekemään vähään aikaan. Mutta sitä ennen pitää katsoa tytin stemmat ilmasutaidon kurssille.

Hemmetti kirjasto! Minullahan on ne kaksi kirjaa varauksessa kirjastossa, pitää ehtiä hakemaan nekin. Moneltakohan kirjasto menee kiinni?

30. tammikuuta 2009

Neljännen albumin neljäs kuva


Sain Aimariilta hauskan haasteen. Vastauksena haasteeseen avasin neljännen kuvakansion, jossa säilytän kuviani.Valitsin neljännen kuvan kansiosta ja julkaisin se täällä blogissa.

Kuva on viimekesältä keski-suomessa. Samojedi jota ei normaalisti voi päästää vapaaksi juuri missään koska lähtee vippasemaan omille teilleen, sai juosta pellolla tytin valvonnassa. Mukana kirmailussa oli havannalainen, joka ei koskaan jätä kynttilää vakan alle, mitä lystin pitoon tulee.

Tämän jälkeen minun tulisi haasta neljä bloggaajaa tekemään sama. Se on tämän haasteen vaikein juttu kun tulen aina niin jälijunassa näiden haatevastausteni kanssa. Suurinpiirtein tämä haaste on jo ollut melkein kaikilla.

Muuttopuuhissa

Päätin nyt sitten lopultakin yhdistää blogit niin, että kaikki asiat on "yksissä" kansissa. Vähän niin kuin yhden luukun periaatteella. Ja pitkän pohdinnan jälkeen päädyin tänne blogspot puolelle.

Sen verran ajattelin uudistua, että muutin blogin nimen. Se kuvastakoon tämän hetkistä elämäntilannetta. Elämän riita- ja tasasointuja.

Samalla ajattelin ottaa käyttöön kummipojalta saamani nimen, Tilhi. Ensin se oli Tiina-Tilhi mutta on vähitellen lyhentynyt yksinkertaisesti vain Tilheksi. Se on minusta hieno nimi.

Upea sivupohja on Elegian tuotantoa. Kiitos kaunis siis siitä.

15. tammikuuta 2009

Valokuvatorstai: Miten niin valo


"Lähellä oleviin ihmisiin on joskus pitkä matka muiden kautta. Ihminen haluaa apua, että joku näkisi piilotetun, tiedostamattoman, syvimmän. Lähellä näkö häviää, korvat muurautuvat umpeen. Mutta ettei aina tarvitsisi rakkaimmalle vääntää kaapelista, puhua kielillä, jokaisella, maalata talon seinään, leipoa leipään, kutoa sukkaan, piilottaa pakettiin, kun jokin olisi joskus helppoa, vaivatonta, kun yhteys olisi luotu lumesta kaikkina vuodenaikoina, lehdet haravoitu, kun saisi yhteyden joka olisi aina auki. Eikä saa. Ja pitäisi. Ja siinä sitten ihmiset lähekkäin, valovuosien päässä ja jokaiseen sattuu."